Reissuja on suunnitteilla, joten lisää päänsärkyä, häpeää ja tarinoita on myös tulossa.
Stay tuned for yet another year of shit.
maanantai, 16. huhtikuuta 2012
Tapahtuuko tällä mitään?
Kyllä tapahtuu. Jonnet ja paska keli ei vaan mene pussauskoppiin vaikka kuinka yritettiin, joten reissaaminen on tammikuun jälkeen ollut vähäistä. Reissuja on tehty johonkin helvetin lähimetsään, mutta koska tämä ei ole muotiblogi tänne ei kirjoitella kahden lauseen mittaisia kuulumisia, vaan kunnon tarinoita miehuudesta ja sen puutteesta.
Reissuja on suunnitteilla, joten lisää päänsärkyä, häpeää ja tarinoita on myös tulossa.
Stay tuned for yet another year of shit.
Reissuja on suunnitteilla, joten lisää päänsärkyä, häpeää ja tarinoita on myös tulossa.
Stay tuned for yet another year of shit.
torstai, 19. tammikuuta 2012
Vajosuon vaellus, tuo vittumaisuuden multihuipentuma.
Oltiin Leon ja Henrin kanssa tepastelemassa Vajosuon vaellus 6.1.2012.
Matkaa tuli kutakuinkin 32km ja aikaa meni hiukan alta 11 tuntia.
Päivä alkoi enteellisesti sillä, että kaikki meni päin vittua. Heräsin 0600 siihen että herätyskellosta on patterit loppu ja kippasin aamiaiseni lattialle. Taisteltuani tavarat päälle suuntasin kohti sovittua tapaamispaikkaa, kun Henri soittaa ja ilmoittaa, että auton ovet on jäätyny kiinni. Lopetettuani puhelun ohi ajanut auto pakittaa, pysähtyy, avaa ikkunan ja kuljettaja kysyy "voinko ma autta? puhua hoono soomi, mutta jos tarvii kyyti ni pääse". Näistä merkeistä tavallinen jantteri jo ymmärtäisi lopettaa, mutta kiitos lukuisten putoamisten, lyöntien ja runsaan alkoholinkäytön ei mielessä käynytkään keskeyttäminen.
Vastoin kaikkia olettamuksiani saavuimme ilman kolaria tai muita haavereita Kurjenrahkan luonnonpuiston pohjoisimpaan kärkeen, Kuhankuonoon, josta aloitimme eeppisen retkemme.
Kävelimme Kuhankuonon rajakivelle jossa 8 ympäröivää kuntaa fuusioituu. Tämä mahdollisti mm. kusemisen 8 kunnan alueelle samanaikaisesti. TOP THAT. Käännyimme kohti länttä ja aloitimme kierroksen. Vaikka reitti ei olekkaan talviulkoilureitti, se vaikutti aina rajakivelle asti hyvin hoidetulta.
Karu totuus ilmeni muutaman sadan metrin päässä rajakiveltä. Pitkospuut olivat paikoin poikki, paikoin puoli metriä veden alla ja osa puuttui kokonaan. Sirpaloiduin sijoilleni, itkin ja soitin kotiin.
Oikealla olevassa kuvassa olevassa kyltissä lukee " Kuhankuono xxx m". Ja kyllä, siellä jossain jään ja paskan alla on pitkospuut.
Aikamme taisteltuamme puuttuvien ja uponneiden pitkospuiden kanssa selvisimme toiselle puolelle suokeidasta.
Maasto vietti hiukan ylöspäin, ja reittimme kääntyi kohti länttä. Kuivasta maastosta ilahtuneena nostimme hiukan kävelynopeuttamme, joka johti väjäämättömään väsähdykseen ja kipeisiin jalkoihin. Suomalainen nuori ei vain pysty.
Matkamme jatkui edelleen kohti länttä, ja Pukkipaloa.
Pukkipalolla matkantekoa helpottamaan ilmestyivät reittiopasteet, joita ilman pienet jonnet eksyisivät pimeään metsään kuolemaan. Lisäksi matkantekoa helpotti väliaikaisesti aurinko, joka nousi noin klo 0930.
Pukkipalon hellän kallioisen ja tukevan maaston hyvästeltyämme lähdimme etelään, kohti Asolampea ja sen soista ja anteeksiantamatonta maastoa. Tätä vaihetta matkastamme dominoi kaatuneet puut, joita oli ihan joka helvetin paikassa. Henkilökohtaisesti ei muuta kuin riipaissut syvältä punavihreästä sielusta katsella kuolleita puita, mutta Asolammella asuvia/mökkeileviä saattaa kyllä vituttaa.
Pelleilimme aikamme Asolammen korvilla, siirryimme Saksalaan, jonka pellot eksyttävät kovimmankin eräjorman. Pelloilta seurasimme lounaaseen viettävää polkua, jonka piti viedä meidät Hiidenkivelle. Kylttejä tuli vastaan ihan vitusti, mutta itse kiveä emme koskaan nähneet. Ilmeisesti metsän trolli halusi kiusata meitä.
Saavutimme matkamme puolivälin , eli Vajosuon laavun kolmen aikaan iltapäivällä. Tiesimme ennakkoon, että laavulla on nuotiopaikka, mutta emme osanneet aavistaa sieltä löytyvien paikallisten tyhmyyttä. Seuraava dialogi käytiin paikallisen miehen ja hänen velivaimoserkkunsa kanssa.
Minä : Morjes, mistä tuutte?
Manbearpig #1: Turusta tullaan.
Minä: Jaa. Mitä reittiä pitkin tulitte?
Manpigbear #2: Ysitietä.
Minä: ....... I don't want to live on this planet anymore.
Söimme ruhtinaallisen päivällisen ja jatkoimme matkaa takaisin kohti pohjoista ja rajakiveä.
Koko tauon ajan teki mieli vaihtaa suolla kastuneet sukat kuiviin, mutta koska olen luita ja ytimiäni myöten laiska jonne, päätin lykätä operaatiota myöhempään. Päätös palkitsi minut heti, koska heti taukopaikalta lähdettyämme jouduimme kahlaamaan suokeitaan yli.
<protip> HILJAA HYVÄ TULEE, VITUN HILJAA VITUN HYVÄ </protip>
Matka jatkui, ja päädyimmekin pian Töykkälän alueelle ja aloitimme samalla reissun suurimman suoalueen ylityksen. Normaalioloissa tämä ei olisi edes mainitsemisen arvoinen asia, mutta koska 70% aikaisemmista pitkospuista oli lähinnä perseestä, pelkäsimme tulevia kilometrejä, jotka saattoivat pahimmillaan olla kahluuta.
Pakanajumalat hymyilivät meille, sillä pitkospuut olivat jäätyneet kiinni toisiinsa ja olivat täten pinnalla sekä kuivia. Lähes riemusta loikkien suoritimme pisimmän yhtäjaksoisen siirtymisemme aina eteläisimmästä reunasta itäisimpään, eli Töykkälästä Koivusaareen.
Koivusaareen päästyämme aurinko oli jo laskenut ja ympäristö muuttunut täysin pimeäksi. Tämä vaikeutti kulkua varsinkin metsässä, jonne kuu ei valaissut. Lisäksi osa reittiopasteista oli hävinnyt kosmiseen ulottuvuuteen kaikkien kaatuneiden puiden kanssa, joten matkanteko hidastui paikoin ihan jäätävästi.
Hiukan yli yhdeksän ja puolen tunnin tarpomisen jälkeen saavuttiin Kuhankuonon alueelle. Reittimerkkejä ilmestyi kolminkertainen määrä kun polkumme yhtyi kaikille selkärangattomille isäm-maan puollustajille tarkoitettujen lyhyiden reittien kanssa. Juuri kun kuvittelimme olevamme KUIVILLA, suo heitti eteemme loppuvastuksen.
Matkaa tuli kutakuinkin 32km ja aikaa meni hiukan alta 11 tuntia.
 |
| Laavu, jossa lukee enteellisesti Vajosuon vaellus. |
Päivä alkoi enteellisesti sillä, että kaikki meni päin vittua. Heräsin 0600 siihen että herätyskellosta on patterit loppu ja kippasin aamiaiseni lattialle. Taisteltuani tavarat päälle suuntasin kohti sovittua tapaamispaikkaa, kun Henri soittaa ja ilmoittaa, että auton ovet on jäätyny kiinni. Lopetettuani puhelun ohi ajanut auto pakittaa, pysähtyy, avaa ikkunan ja kuljettaja kysyy "voinko ma autta? puhua hoono soomi, mutta jos tarvii kyyti ni pääse". Näistä merkeistä tavallinen jantteri jo ymmärtäisi lopettaa, mutta kiitos lukuisten putoamisten, lyöntien ja runsaan alkoholinkäytön ei mielessä käynytkään keskeyttäminen.
Vastoin kaikkia olettamuksiani saavuimme ilman kolaria tai muita haavereita Kurjenrahkan luonnonpuiston pohjoisimpaan kärkeen, Kuhankuonoon, josta aloitimme eeppisen retkemme.
Kävelimme Kuhankuonon rajakivelle jossa 8 ympäröivää kuntaa fuusioituu. Tämä mahdollisti mm. kusemisen 8 kunnan alueelle samanaikaisesti. TOP THAT. Käännyimme kohti länttä ja aloitimme kierroksen. Vaikka reitti ei olekkaan talviulkoilureitti, se vaikutti aina rajakivelle asti hyvin hoidetulta.
Karu totuus ilmeni muutaman sadan metrin päässä rajakiveltä. Pitkospuut olivat paikoin poikki, paikoin puoli metriä veden alla ja osa puuttui kokonaan. Sirpaloiduin sijoilleni, itkin ja soitin kotiin.
Oikealla olevassa kuvassa olevassa kyltissä lukee " Kuhankuono xxx m". Ja kyllä, siellä jossain jään ja paskan alla on pitkospuut.Aikamme taisteltuamme puuttuvien ja uponneiden pitkospuiden kanssa selvisimme toiselle puolelle suokeidasta.
Maasto vietti hiukan ylöspäin, ja reittimme kääntyi kohti länttä. Kuivasta maastosta ilahtuneena nostimme hiukan kävelynopeuttamme, joka johti väjäämättömään väsähdykseen ja kipeisiin jalkoihin. Suomalainen nuori ei vain pysty.
Matkamme jatkui edelleen kohti länttä, ja Pukkipaloa.
Pukkipalolla matkantekoa helpottamaan ilmestyivät reittiopasteet, joita ilman pienet jonnet eksyisivät pimeään metsään kuolemaan. Lisäksi matkantekoa helpotti väliaikaisesti aurinko, joka nousi noin klo 0930.
 |
| Joku ihme jonne pitkospuilla. |
Tirsk. Se on Leo.
Pukkipalon hellän kallioisen ja tukevan maaston hyvästeltyämme lähdimme etelään, kohti Asolampea ja sen soista ja anteeksiantamatonta maastoa. Tätä vaihetta matkastamme dominoi kaatuneet puut, joita oli ihan joka helvetin paikassa. Henkilökohtaisesti ei muuta kuin riipaissut syvältä punavihreästä sielusta katsella kuolleita puita, mutta Asolammella asuvia/mökkeileviä saattaa kyllä vituttaa.
 |
| Trees. To me they are just matches in waiting. |
Saavutimme matkamme puolivälin , eli Vajosuon laavun kolmen aikaan iltapäivällä. Tiesimme ennakkoon, että laavulla on nuotiopaikka, mutta emme osanneet aavistaa sieltä löytyvien paikallisten tyhmyyttä. Seuraava dialogi käytiin paikallisen miehen ja hänen velivaimoserkkunsa kanssa.
Minä : Morjes, mistä tuutte?
Manbearpig #1: Turusta tullaan.
Minä: Jaa. Mitä reittiä pitkin tulitte?
Manpigbear #2: Ysitietä.
Minä: ....... I don't want to live on this planet anymore.
Söimme ruhtinaallisen päivällisen ja jatkoimme matkaa takaisin kohti pohjoista ja rajakiveä.
Koko tauon ajan teki mieli vaihtaa suolla kastuneet sukat kuiviin, mutta koska olen luita ja ytimiäni myöten laiska jonne, päätin lykätä operaatiota myöhempään. Päätös palkitsi minut heti, koska heti taukopaikalta lähdettyämme jouduimme kahlaamaan suokeitaan yli.
<protip> HILJAA HYVÄ TULEE, VITUN HILJAA VITUN HYVÄ </protip>
Matka jatkui, ja päädyimmekin pian Töykkälän alueelle ja aloitimme samalla reissun suurimman suoalueen ylityksen. Normaalioloissa tämä ei olisi edes mainitsemisen arvoinen asia, mutta koska 70% aikaisemmista pitkospuista oli lähinnä perseestä, pelkäsimme tulevia kilometrejä, jotka saattoivat pahimmillaan olla kahluuta.
 |
| Suo on paras. Ja vesi. |
Koivusaareen päästyämme aurinko oli jo laskenut ja ympäristö muuttunut täysin pimeäksi. Tämä vaikeutti kulkua varsinkin metsässä, jonne kuu ei valaissut. Lisäksi osa reittiopasteista oli hävinnyt kosmiseen ulottuvuuteen kaikkien kaatuneiden puiden kanssa, joten matkanteko hidastui paikoin ihan jäätävästi.
Hiukan yli yhdeksän ja puolen tunnin tarpomisen jälkeen saavuttiin Kuhankuonon alueelle. Reittimerkkejä ilmestyi kolminkertainen määrä kun polkumme yhtyi kaikille selkärangattomille isäm-maan puollustajille tarkoitettujen lyhyiden reittien kanssa. Juuri kun kuvittelimme olevamme KUIVILLA, suo heitti eteemme loppuvastuksen.
800 metriä kahlausta jääkylmässä vedessä. Aivan liikaa juuri napanuoransa katkaisseelle 20-vuotiaalle jonnelle.
Aiheesta ei enempää. Selvittiin elossa ja täysin märkinä takaisin autolle ja yllätyttiin iloisesti kun ovet oli jäätyny kiinni. VITTU.
Lähiaikoina ollaan menossa parille lyhyelle reissulle. Kysykää jos kinostaa lähteä mukaan.
Kuvia of epic variety, mutta eivät kerronnallisista syistä sopineet tarinaan / tms. paskaa
Aiheesta ei enempää. Selvittiin elossa ja täysin märkinä takaisin autolle ja yllätyttiin iloisesti kun ovet oli jäätyny kiinni. VITTU.
Lähiaikoina ollaan menossa parille lyhyelle reissulle. Kysykää jos kinostaa lähteä mukaan.
Kuvia of epic variety, mutta eivät kerronnallisista syistä sopineet tarinaan / tms. paskaa
maanantai, 2. tammikuuta 2012
Vuoden ensimmäinen reissu.
Suoritetaan uskomattoman eeppinen reissu Kurjenrahkan luonnonpuistoon viikon loppupuolella, todennäköisesti perjantaina. Mukaan pääsee kysymällä.
Reitti: Vajosuon vaellus, pituus n.30km.
Infoa tms. saa kommentoimalla / ottamalla yhteyttä vaikka naamakirjassa.
Reitti: Vajosuon vaellus, pituus n.30km.
Infoa tms. saa kommentoimalla / ottamalla yhteyttä vaikka naamakirjassa.
tiistai, 27. joulukuuta 2011
Rikkaita, ruhoja ja soita.
Suoritettiin joskus kauan sitten , 8.12.11, marssi Kuusiston linnanrauniolle, aivan kuten uhottiinkin.
Edeltävänä iltana varmisteltiin eri sääprofeetoilta ja varajumalilta, ettei vaan sataisi vettä, ja kerrankin voi todeta, ettei sitä vettä tullutkaan. Tarkemmin ajateltuna sitä kuitenkin tuli kerran, mutta tämä tapahtui Kuusiston soilla, joissa eivät tämän universumin lait ole voimassa, ainakaan ojittamisen suhteen. Tästä lisää myöhemmin.
Lähdettiin klo 1000 liikkeelle Haritun S-marketin pihalta. Suunnistimme tiemme kohti Pyhän Katariinan tietä, jolta olisi tarkoitus eksyä Papinholmaan ja sieltä sillan yli Kuusistoon. Tuskin tarvitsee erikseen mainita, että vituiksihan se meni.
Kuljimme hyvän matkaa ihmisasutuksen kupeessa, aina Kaarinan rajalle saakka, josta suuntasimme kohti etelää ja merta. Aikamme samoiltuamme totesimme, että olemme oikealla kurssilla, mutta maasto ei mahdollista pääsyä veden äärelle. Suoritettuamme muutaman taktisen pellon ylityksen löysimme itsemme keskeltä rikkaiden asutusta. Itsellähän ei parempiosaisia mopoautoilijoita kasvattavia pamppuja, tai heidän kymmeniä jalkavaimojaan kohtaan ole mitään kaunaa, JOS niillä ei ole omaa henkilökohtaista tenniskenttää ja kahden neliökilometrin tonttia.
Ilmeni, että Kaarinan metsissä on mahdotonta samoilla. Kuljettuasi sata metriä metsässä löydät itsesi jonkun porvarin etupihalta.
Saavuimme Hovirinnan vierasvenesataman kautta koukaten Papinholmaan, jossa siirryimme tuohon pahuuden synkkään kehtoon, joka myös Kuusistona tunnetaan.
Kuusistosta tarvitsee tietää muutama asia.
1. Sen asukkaat kompensoivat omia puutteitaan kaivamalla saatanan leveitä ojia.
2. Niitä ojia on ihan joka paikassa.
Oltiin ehditty hajota Kuusiston porvaritontteihin ja liian pitkiin teihin ehkä 15 minuuttia, kun tuli ensimmäinen häiritsevä tekijä vastaan.
Päätettiin oikaista pois tieltä ja kulkea peltoalueen läpi kohti itää. Siinä lähestyttäessä peltoa alkoi edessä näkyä jos jonkinmoisia näkyjä. Paikalliset kusenpolttamat juopot/ muut isännät olivat ilmeisesti todistelleet toisilleen miehuuttaan, sillä pellolta löytyi n.10 ruhoa, kaljapulloja ja winchesterin hylsyjä. Hienointa tässä laittomuudessa oli se, että nämä sukurutsaamisen lopputuotteet eivät olleet edes vaivautuneet korjaamaan jälkiään vaan olivat jättäneet ruhot ja hylsyt lojumaan maahan.
Hetken ihmeteltyämme jatkoimme matkaa kohti linnanraunioita.
Seuraava ongelma ilmeni hyvinkin pian. Noin 5 minuutin kulkemisen jälkeen törmäsimme helvetin leveisiin ojiin ja suoalueeseen. Kulutimme lähes kaksi tuntia hyppien erilaisten lammikoiden ja ojien yli.
Selvittiin kuin selvittiinkin ulos suolta, ja vaikka kengät, sukat ja housut olikin tuhannen märkinä, oli motivaatio vielä kohdillaan. Edessä oli 7-8 kilometriä peltoa, metsää ja asfalttia.
Alkuun olin helpottunut ja tyytyväinen, olihan edessä helppoa (ja kuivaa) maastoa. Tunnin kävelyn jälkeen rupesi jo kaipaamaan jotain muuta maastoa. Jäätynyt mutapelto on ihan mukavan jämäkkää maastoa kävellä, mutta se käy hyvin nopeasti hyvin tylsäksi.
Jatkettiin sinnikkäästi kohti itää, ja vaikka oltiinkin jo kaukana äidistä, tietokoneesta ja muista jonneista, oli mieli vieläkin iloinen. Aurinko alkoi vetäytyä jo sinne jonnekkin länteen, ja ympäristö hämärtyi kokoajan. Myös valaistuksen määrä laski.
Yön ampumaetäisyyksiä lyhentävä pimeys laskeutui yllemme kun saavuimme linnanraunioille.
Kuusiston piispanlinna toimi suojapaikkana katolilaisille pappismiehille aina uskonpuhdistukseen asti.
Nykyään se on linnan muotoinen läjä kiviä ja holvikaaria eikä suojaa ketään. Söimme eväämme, soitimme kotiin (minne oli jo hirveä ikävä) ja lähdimme takaisin päin, tällä kertaa pitkin asfalttitietä.
PS.
Tämän tekstin kirjoittamiseen meni aivan hävyttömän kauan aikaa.
Syy: ei kinostanu
Selitys: Varustelekasta ei vieläkään saa kiinnostuskiikareita. Kirjoitan arvostelun heti kun ne ilmestyvät hyllyyn.
Tulossa: Varuste-esittelyä viime reissulta + kahden uuden tripin suunnittelua.
Edeltävänä iltana varmisteltiin eri sääprofeetoilta ja varajumalilta, ettei vaan sataisi vettä, ja kerrankin voi todeta, ettei sitä vettä tullutkaan. Tarkemmin ajateltuna sitä kuitenkin tuli kerran, mutta tämä tapahtui Kuusiston soilla, joissa eivät tämän universumin lait ole voimassa, ainakaan ojittamisen suhteen. Tästä lisää myöhemmin.
Lähdettiin klo 1000 liikkeelle Haritun S-marketin pihalta. Suunnistimme tiemme kohti Pyhän Katariinan tietä, jolta olisi tarkoitus eksyä Papinholmaan ja sieltä sillan yli Kuusistoon. Tuskin tarvitsee erikseen mainita, että vituiksihan se meni.
Kuljimme hyvän matkaa ihmisasutuksen kupeessa, aina Kaarinan rajalle saakka, josta suuntasimme kohti etelää ja merta. Aikamme samoiltuamme totesimme, että olemme oikealla kurssilla, mutta maasto ei mahdollista pääsyä veden äärelle. Suoritettuamme muutaman taktisen pellon ylityksen löysimme itsemme keskeltä rikkaiden asutusta. Itsellähän ei parempiosaisia mopoautoilijoita kasvattavia pamppuja, tai heidän kymmeniä jalkavaimojaan kohtaan ole mitään kaunaa, JOS niillä ei ole omaa henkilökohtaista tenniskenttää ja kahden neliökilometrin tonttia.
 |
Ilmeni, että Kaarinan metsissä on mahdotonta samoilla. Kuljettuasi sata metriä metsässä löydät itsesi jonkun porvarin etupihalta.
Saavuimme Hovirinnan vierasvenesataman kautta koukaten Papinholmaan, jossa siirryimme tuohon pahuuden synkkään kehtoon, joka myös Kuusistona tunnetaan.
Kuusistosta tarvitsee tietää muutama asia.
1. Sen asukkaat kompensoivat omia puutteitaan kaivamalla saatanan leveitä ojia.
2. Niitä ojia on ihan joka paikassa.
Oltiin ehditty hajota Kuusiston porvaritontteihin ja liian pitkiin teihin ehkä 15 minuuttia, kun tuli ensimmäinen häiritsevä tekijä vastaan.
Päätettiin oikaista pois tieltä ja kulkea peltoalueen läpi kohti itää. Siinä lähestyttäessä peltoa alkoi edessä näkyä jos jonkinmoisia näkyjä. Paikalliset kusenpolttamat juopot/ muut isännät olivat ilmeisesti todistelleet toisilleen miehuuttaan, sillä pellolta löytyi n.10 ruhoa, kaljapulloja ja winchesterin hylsyjä. Hienointa tässä laittomuudessa oli se, että nämä sukurutsaamisen lopputuotteet eivät olleet edes vaivautuneet korjaamaan jälkiään vaan olivat jättäneet ruhot ja hylsyt lojumaan maahan.
 |
Seuraava ongelma ilmeni hyvinkin pian. Noin 5 minuutin kulkemisen jälkeen törmäsimme helvetin leveisiin ojiin ja suoalueeseen. Kulutimme lähes kaksi tuntia hyppien erilaisten lammikoiden ja ojien yli.
 |
| Laittoman leveä oja. |
Alkuun olin helpottunut ja tyytyväinen, olihan edessä helppoa (ja kuivaa) maastoa. Tunnin kävelyn jälkeen rupesi jo kaipaamaan jotain muuta maastoa. Jäätynyt mutapelto on ihan mukavan jämäkkää maastoa kävellä, mutta se käy hyvin nopeasti hyvin tylsäksi.
Jatkettiin sinnikkäästi kohti itää, ja vaikka oltiinkin jo kaukana äidistä, tietokoneesta ja muista jonneista, oli mieli vieläkin iloinen. Aurinko alkoi vetäytyä jo sinne jonnekkin länteen, ja ympäristö hämärtyi kokoajan. Myös valaistuksen määrä laski.
 |
Kuusiston piispanlinna toimi suojapaikkana katolilaisille pappismiehille aina uskonpuhdistukseen asti.
Nykyään se on linnan muotoinen läjä kiviä ja holvikaaria eikä suojaa ketään. Söimme eväämme, soitimme kotiin (minne oli jo hirveä ikävä) ja lähdimme takaisin päin, tällä kertaa pitkin asfalttitietä.
PS.
Tämän tekstin kirjoittamiseen meni aivan hävyttömän kauan aikaa.
Syy: ei kinostanu
Selitys: Varustelekasta ei vieläkään saa kiinnostuskiikareita. Kirjoitan arvostelun heti kun ne ilmestyvät hyllyyn.
Tulossa: Varuste-esittelyä viime reissulta + kahden uuden tripin suunnittelua.
keskiviikko, 7. joulukuuta 2011
Metsäväkivaltaa, facepalmausta ja valmisteluja.
Lähdin tänä aamuna 0900 (huomaa militantti kellonaikojen ilmoitus, ilman ":" tai ".")
kohti tuota agressiivisten eläinten ja tyhmien ihmisten kehtoa, Vaarniemeä. Ulkoilman lämpötila oli jotain -1.5 luokkaa. Foreca oli luvannut sateita vasta huomiselle, ja koska suomalainen pullamössösukupolvi sulaa sateessa, päätin varmistaa toiselta sääsivustolta, että on turvallista liikkua tänään. Ei mitään ennen klo 20:00, pelkkää luksuskeliä. Sehän passaa.
Perus kävelyt asuinalueiden laitoja pitkin, tuottaen niin paljon julkista pahennusta kuin suinkin pystyy. Lopulta saavuin SUUREN ERÄMAAN reunalle- eli alueelle jossa ei ehkä kilometrin säteellä asu ketään.
Viime kerrasta viisastuneena käytin tietä/polkuja pellon ylittämiseen.
FUCK YEAH!
Päätin, että on turvallista nousta ylös ja jatkaa matkaa. Kuinka väärässä olinkaan.
Jatkoin matkaani vielä seuraavan pellon halki, ja saavuin suuremman metsäalueen reunalle. Kangasmetsä vaikutti uniselta ja juhlallisen hiljaiselta, ainakin jos sulkee hälytysajoneuvon,koiran,veneen ja kaivinkoneen äänet pois mielestään.
Metsässä on mukavaa kävellä pienillä pakkasilla. Suurin osa mielipahaa aiheuttavasta kuravedestä on jäässä ja koiraansa vapaana pitävät idiootit ovat kotonaan.
Saavuin yllättävänkin jyrkälle kalliolle. Ikävä kyllä saavuin sen juurelle, en laelle. Jostain syystä pinnasta jäätyneen, jyrkän ja osittain lumi/loska/kakkapeitteen alla olevan kallion kiipeäminen tuntui mahtavalta idealta.
Ja tähän seis:
Mietit varmasti pääsi sisällä jotain "Haha, *itun idiootti sä putoat sieltä" -suuntaista.
Oletko kuullut henkilöstä nimeltä Charles Darwin? Darwin kehitti evoluutioteoriana tunnetun teorian, jonka mukaan laji kehittyy eteenpäin, koska lajin menestyvät yksilöt hankkivat jälkeläisiä.
Miten tämä liittyy mihinkään?
Vastaus: Jos minun kaltaiseni idiootit eivät kiipeilisi jäätyineitä kallioseinämiä aamu yhdeksältä me ei ikinä kuoltaisi. Ja jos me ei ikinä kuoltaisi, niin tämä laji ei ikinä kehittyisi eteenpäin.
Siitä mietittävää.
Kiipeiltyäni aikani pääsin kuin pääsinkin kallion laelle. Adrenaliinin kuohuessa korvissani äskeisen urotyön jäljiltä meinasin olla kuulematta läheisestä puusta kaikuvaa nakutusta. Itseasiassa tarkastin ensin ettei ääni kuulu varusteistani, ja vasta tämän jälkeen huomasin äänen johtuvan puussa masokismia harrastavasta, luontoäidin omasta facepalmaajasta, palokärjestä. Ehdin ihmetellä lintua kokonaisen minuutin ennen kuin se lensi tiehensä.
Seuraavana oli vuorossa matkan keskivaiheen etappi, kohteena meren ranta. Kohtasin ensimmäisen haasteen heti Vaarniemenkallion jälkeen. Torppalan juntit on kaivaneet jo aikaa sitten kuolleille pelloilleen laittoman leveät ojat! Eikä vielä mitään, mutta ojasta sojotti jotain tuntematonta, puun kaltaista, mutta huokoisempaa ainetta, jonka päästä irtosi puuvillaa! Ajatella jos ne afrikassa tietäisi tästä.
Koska oja oli niin vittupäisen leveä, käytin MacGyverilta oppimaani kikkaa:
Heitin repun ensin ojan toiselle puolelle, ja hyppäsin itse perässä. Temppu onnistui yli odotusten, kun otetaan huomioon ettei käytössä ollut edes henkaria!
Meren rannalle päästäkseni olisi joko kierrettävä iso lenkki tai oikaistava muutaman yksityisen pihamaan poikki. Koska muutama sata vuotta keskenään naineita siskoja,veljiä ja serkkuja voi tuottaa hyvinkin väkivaltaista jälkikasvua päätin paeta takaisin tulosuuntaan, kohti viime kirjoitelmassakin esille tullutta Vaarniemen näkötornia.
kohti tuota agressiivisten eläinten ja tyhmien ihmisten kehtoa, Vaarniemeä. Ulkoilman lämpötila oli jotain -1.5 luokkaa. Foreca oli luvannut sateita vasta huomiselle, ja koska suomalainen pullamössösukupolvi sulaa sateessa, päätin varmistaa toiselta sääsivustolta, että on turvallista liikkua tänään. Ei mitään ennen klo 20:00, pelkkää luksuskeliä. Sehän passaa.
Perus kävelyt asuinalueiden laitoja pitkin, tuottaen niin paljon julkista pahennusta kuin suinkin pystyy. Lopulta saavuin SUUREN ERÄMAAN reunalle- eli alueelle jossa ei ehkä kilometrin säteellä asu ketään.
Viime kerrasta viisastuneena käytin tietä/polkuja pellon ylittämiseen.
FUCK YEAH!
Ensimmäinen, ja kuvassakin hyvin esillä oleva metsäkaistale piti sisällään jonkin saatanallisen juonen. Maahan oli ladottu kymmenittäin porkkanoita. Kyhjöttäessäni ojan pohjalla suojassa, odottaen IED:n räjähdystä, juolahti ahtaaseen mieleeni mahdollisuus siitä, että paikalliset ituhipit ovat käyneet antamassa uhrilahjan metsälle, tai muuten vaan tuoneet ruokaa elukoille. Koska räjähdystä ei kuulunut eikä tuntunut, eikä lähistöllä ollut:
 |
| C-IED - Carrot IED |
- kuolleita eläimiä
- räjähdysjälkiä maassa tai puissa
- merkintöjä
- kaivettua maata
- ansalankoja
- oudosti käyttäytyviä paikallisia
- miinakarttoja
- tehtyjä kivikasoja, keppimerkintöjä ja/tai raivattua ampuma-alaa
- kuljetuspakkauksia
- miinojen osia
- piirroksia maassa
Päätin, että on turvallista nousta ylös ja jatkaa matkaa. Kuinka väärässä olinkaan.Jatkoin matkaani vielä seuraavan pellon halki, ja saavuin suuremman metsäalueen reunalle. Kangasmetsä vaikutti uniselta ja juhlallisen hiljaiselta, ainakin jos sulkee hälytysajoneuvon,koiran,veneen ja kaivinkoneen äänet pois mielestään.
Metsässä on mukavaa kävellä pienillä pakkasilla. Suurin osa mielipahaa aiheuttavasta kuravedestä on jäässä ja koiraansa vapaana pitävät idiootit ovat kotonaan.
Saavuin yllättävänkin jyrkälle kalliolle. Ikävä kyllä saavuin sen juurelle, en laelle. Jostain syystä pinnasta jäätyneen, jyrkän ja osittain lumi/loska/kakkapeitteen alla olevan kallion kiipeäminen tuntui mahtavalta idealta.
Ja tähän seis:
Mietit varmasti pääsi sisällä jotain "Haha, *itun idiootti sä putoat sieltä" -suuntaista.
Oletko kuullut henkilöstä nimeltä Charles Darwin? Darwin kehitti evoluutioteoriana tunnetun teorian, jonka mukaan laji kehittyy eteenpäin, koska lajin menestyvät yksilöt hankkivat jälkeläisiä.
Miten tämä liittyy mihinkään?
Vastaus: Jos minun kaltaiseni idiootit eivät kiipeilisi jäätyineitä kallioseinämiä aamu yhdeksältä me ei ikinä kuoltaisi. Ja jos me ei ikinä kuoltaisi, niin tämä laji ei ikinä kehittyisi eteenpäin.
Siitä mietittävää.
Kiipeiltyäni aikani pääsin kuin pääsinkin kallion laelle. Adrenaliinin kuohuessa korvissani äskeisen urotyön jäljiltä meinasin olla kuulematta läheisestä puusta kaikuvaa nakutusta. Itseasiassa tarkastin ensin ettei ääni kuulu varusteistani, ja vasta tämän jälkeen huomasin äänen johtuvan puussa masokismia harrastavasta, luontoäidin omasta facepalmaajasta, palokärjestä. Ehdin ihmetellä lintua kokonaisen minuutin ennen kuin se lensi tiehensä.
Seuraavana oli vuorossa matkan keskivaiheen etappi, kohteena meren ranta. Kohtasin ensimmäisen haasteen heti Vaarniemenkallion jälkeen. Torppalan juntit on kaivaneet jo aikaa sitten kuolleille pelloilleen laittoman leveät ojat! Eikä vielä mitään, mutta ojasta sojotti jotain tuntematonta, puun kaltaista, mutta huokoisempaa ainetta, jonka päästä irtosi puuvillaa! Ajatella jos ne afrikassa tietäisi tästä.
Koska oja oli niin vittupäisen leveä, käytin MacGyverilta oppimaani kikkaa:
Heitin repun ensin ojan toiselle puolelle, ja hyppäsin itse perässä. Temppu onnistui yli odotusten, kun otetaan huomioon ettei käytössä ollut edes henkaria!
 |
| Siellä se reppu nyt sitten on....STNA! |
Olin jo lähes meren rannalla, kun korviini kantautui kaukainen joen tai puron lotina. Lähdin seuraamaan ääntä sen alkulähteille ja törmäsin varsinais-suomen suurimpaan vesiputoukseen.
Päätin seurata puroa sen yläjuoksulle. Kuljettuani hyvän matkaa pitkin rämeikköä alkoi vastaan tulla asutusta ja rumia ihmisiä. Tein taktisen vetääntymisen takaisin lähtöpaikalle jossa suunnittelin seuraavan siirron.
Meren rannalle päästäkseni olisi joko kierrettävä iso lenkki tai oikaistava muutaman yksityisen pihamaan poikki. Koska muutama sata vuotta keskenään naineita siskoja,veljiä ja serkkuja voi tuottaa hyvinkin väkivaltaista jälkikasvua päätin paeta takaisin tulosuuntaan, kohti viime kirjoitelmassakin esille tullutta Vaarniemen näkötornia.
Matkalla kohti tornia jouduin väkivaltaisen iskun kohteeksi. Käyskennellessäni polkua eteenpäin kuulin yläpuoleltani kimeän ja kovan vinkaisun, jonka jälkeen sain kävyn niskaani. Nostin nyrkit pystyyn ja juoksin henkeni edestä. Vasta kymmenen metrin uuvuttavan pakenemisen jälkeen uskalsin hengähtää ja katsoa taakseni. Keskellä kinttupolkua kasvoi yksinäinen kuusi, jonka latvassa riehui orava. Tämä luonnonoikku kuvitteli, että yritin ahdistella sitä alas puusta ja päätti nakata minua kävyllä. *ittu mikä eläin.
Saavuttuani näkötornille traumatisoituneena ja väsyneenä päätin ottaa termospullon esiin, keventää varustusta ja hengähtää. Tuskin ehdin kahvia terästää, kun taivaalta alkoi tulla räntää. Kokosin tarvikkeet nopeasti kasaan ja lähdin pikamarssia kohti kotia.
Kotiovella olin täysin märkä, ja taktisinkin tavara oli päästänyt kosteuden läpi. Siunasin jokaista Forecan työntekijää oikein olan takaa, ja painelin paskalle.
Illemmalla, noin luokkaa klo 17:00 , vastaanotin Varustelekan lähetyksen. Tavaraa tuli aika hulluna, mutta näin jälkikäteen mietittynä ei yhtään enempää kuin mitä tuli tilattua. Huomenna kahden miehen partio suunnistaa varusteurheilemaan Kuusistoon, edessä on kutakuinkin 35 kilometrin marssi.
Lisää tästä farssista jahka sieltä selvitään kotiin.
Lopuksi lisää epäonnistuneita kuvia, jotka eivät kerronnallisista syistä sopineet tekstiin.
Kotiovella olin täysin märkä, ja taktisinkin tavara oli päästänyt kosteuden läpi. Siunasin jokaista Forecan työntekijää oikein olan takaa, ja painelin paskalle.
Illemmalla, noin luokkaa klo 17:00 , vastaanotin Varustelekan lähetyksen. Tavaraa tuli aika hulluna, mutta näin jälkikäteen mietittynä ei yhtään enempää kuin mitä tuli tilattua. Huomenna kahden miehen partio suunnistaa varusteurheilemaan Kuusistoon, edessä on kutakuinkin 35 kilometrin marssi.
Lisää tästä farssista jahka sieltä selvitään kotiin.
Lopuksi lisää epäonnistuneita kuvia, jotka eivät kerronnallisista syistä sopineet tekstiin.
 |
   |
tiistai, 6. joulukuuta 2011
Kaksi pikikärsää ja näkötorni
4.12.2011 suoritettiin lähes säälittävän lyhyt reissu läheiselle Natura 2000 - luonnonsuojelualueelle.
Messissä oli 2 ihmistä ja 2 schipperkeä, jotka tunnetaan myös jumalina koirien joukossa.
Kyllähän me siis pidempiä reissuja oikeesti tehdään- tää nyt oli vaan ainut josta on kuvia, ja blogiin piti saada jotain aiheeseen liittyvää joten tällä mennään.
Päätettiin kaverin kanssa palkita koirat ja viedä ne kunnon lenkille jonnekkin korpeen missä ne voi päästää vapaaksi. Määränpääksi valittiin jo yllämainittu Natura 2000 -luonnonsuojelualue ( jossa ei muuten saa pitää koiria vapaana, keh). Foreca lupasi sadetta vasta muutaman tunnin päähän, ja me kivikovat varustehuorathan ei metsässä tuntia pidempään viihdytä, joten lähdettiin matkaan.
Itsellä varustuksena norjan vuoristojääkärien housut, BW kenttätakki, Mil-tec paramaiharit, BW taisteluhanskat, NVA putkikauluri, Mil-tec multifunctional headwrap ja erämaailmasta hommattu n.30l reppu mallia taktinen.
Kaverilla oli varustuksena saappaat ja kollarit.
Vaikka matka olikin suht lyhyt, päästiin liikkumaan hyvinkin eri tyyppisissä maastoissa.
Päätettiin oikaista heti alkuun pienen metsäkaistaleen ja pellon poikki, mikä ei sinänsä saappailla tai maihareilla varustautuneita haittaa, muilla kengillä en itse lähtisi.
<protip> Pelto on just sellasta alustaa joka näyttää kauempaa tosi mukavalta kulkea. Hitaammat yksilöt, kuten minä, huomaa viimeistään minuutin tarpomisen jälkeen, että kaikki kamat on kurassa ja kengät on vartta myöten paskassa. Ei siis kannata oikaista peltojen poikki ellei oikaisusta hyödy helevetisti. Kannattaa myös kattella ettei sitä viljelijää / sen koiraa näy missään lähimailla. Voi tulla sanomista. </protip>
Päästiin suuremmitta ongelmitta peltoalueen läpi, mitä nyt koirat ja kengät muuttui mustista ruskeiksi. Palattiin takaisin autotielle, mistä piskit ei ilahtuneet.
Messissä oli 2 ihmistä ja 2 schipperkeä, jotka tunnetaan myös jumalina koirien joukossa.
Kyllähän me siis pidempiä reissuja oikeesti tehdään- tää nyt oli vaan ainut josta on kuvia, ja blogiin piti saada jotain aiheeseen liittyvää joten tällä mennään.
Päätettiin kaverin kanssa palkita koirat ja viedä ne kunnon lenkille jonnekkin korpeen missä ne voi päästää vapaaksi. Määränpääksi valittiin jo yllämainittu Natura 2000 -luonnonsuojelualue ( jossa ei muuten saa pitää koiria vapaana, keh). Foreca lupasi sadetta vasta muutaman tunnin päähän, ja me kivikovat varustehuorathan ei metsässä tuntia pidempään viihdytä, joten lähdettiin matkaan.
Itsellä varustuksena norjan vuoristojääkärien housut, BW kenttätakki, Mil-tec paramaiharit, BW taisteluhanskat, NVA putkikauluri, Mil-tec multifunctional headwrap ja erämaailmasta hommattu n.30l reppu mallia taktinen.
Kaverilla oli varustuksena saappaat ja kollarit.
Vaikka matka olikin suht lyhyt, päästiin liikkumaan hyvinkin eri tyyppisissä maastoissa.
Päätettiin oikaista heti alkuun pienen metsäkaistaleen ja pellon poikki, mikä ei sinänsä saappailla tai maihareilla varustautuneita haittaa, muilla kengillä en itse lähtisi.
<protip> Pelto on just sellasta alustaa joka näyttää kauempaa tosi mukavalta kulkea. Hitaammat yksilöt, kuten minä, huomaa viimeistään minuutin tarpomisen jälkeen, että kaikki kamat on kurassa ja kengät on vartta myöten paskassa. Ei siis kannata oikaista peltojen poikki ellei oikaisusta hyödy helevetisti. Kannattaa myös kattella ettei sitä viljelijää / sen koiraa näy missään lähimailla. Voi tulla sanomista. </protip>
Päästiin suuremmitta ongelmitta peltoalueen läpi, mitä nyt koirat ja kengät muuttui mustista ruskeiksi. Palattiin takaisin autotielle, mistä piskit ei ilahtuneet.
 |
Suurinpiirtein tämän kuvan ottamisen aikoihin saatiin sade seuraksemme. Omat kumitetut turskamaan maastohousut ja BW:n kenttätakki kesti sateen varsin mainiosti. Kaveria rupesi vähän vituttamaan kollarit. Kevyen sateen jatkuessa siirryttiin virallisesti Torppalan alueelle. Suurimpia nähtävyyksiä jäteveden puhdistuslaitos, Natura-alue ja vanha , 1800-luvulla pystytetty ja jollekkin upseerille kaupankylkiäisenä myönnetty tila. Viimeksi mainitulta ryntäsi peräämme jonkun räkäpään huonosti kouluttama muppe, joka seurasi meitä aina metsän laitaan asti. Saavuttiin noin tunnin kävelyn jälkeen luonnonsuojelualueen laidalle. Näkymä on aika eeppinen.  Niin kuin kuvasta näkyy alueelle johtaa puunrungoista rakennetut portaat. Paska kamerakännykkä ei pysty taltioimaan tässä kohden metsää olevaa mahtavaa maisemaa ja tunnelmaa, jota harvemmin lyötyy kangasmetsistä. Päästiin pullamössöyteemme nähden suht helposti noinkin hurjat portaat, ja löysimme itsemme keskeltä hyvin kaunista suomalaista metsämaisemaa. Länteen avautuu saaristomeri, pohjoiseen kotikaupunki. Jatkettiin lyhyen paussin jälkeen kohti ensimmäisessä kuvassa taustalla näkyvää radiomastoa. Radiomastolta palattiin takaisin ensimmäisessä kuvassa näkyvälle tielle, josta suunnattiin kohti kotia. Matkaa tuli yhteensä noin 10 kilometriä, aikaa kului kutakuinkin kaksi ja puoli tuntia. Loppuun lyhyet arvostelut tavaroista ja niiden performanssista tällä reissulla. 1. Mil-Tec Para-maiharit teräskärjellä. Jos pystyt elämään teräskärjen kanssa, tässä on perhanan hyvät maiharit alle viidelläkympillä! Mustat, tukevat ja kaikissa keleissä toimivat luotettavat maiharit, joilla voi kävelyn lisäksi potkia itselleen illallista reissun päällä. Näiden kanssa ei harmita oikeastaan mikään muu kuin lika ja kolhut. Mustilla kengillä on paha tapa muuttua ruskeiksi kun niitä uittaa kurassa, ja paskasia kenkiä harmittaa katsella. Jos ulkonäköseikat unohtaa, nämä ovat hintaluokkansa kestävimmät ja parhaat. 2. BW maastotakki Otin kun sain varustelekasta eurolla. Jos kissanoksennuksen näköisen maastokuvion kanssa pystyy elämään, tämä kahdella rintataskulla ja hihataskulla varustettu, neppareilla ja vetskarilla suljettava kenttätakki on ihan pätevä vaihtoehto muutaman sadan euron arvoiselle tuulitakille.3. BW taisteluhanskat, nahkaa/nomexia Tai näin ainakin sanotaan. Parhaat hanskat mitkä omistan. Näiden kanssa tuli intissä tetsattua yli puoli vuotta ja hanskat on edelleen täydessä iskussa. Erinomaiset jos täytyy käsitellä jotain hienomotoriikkaa vaativaa, kuten kännykkää tai lipastaa patruunoita rynkkyyn. Nämä istuu kuin toinen kerros ihoa ja suojaa rystysiä,sormia ja kämmentä. Tämänkin retken ainoalta vekiltä olisi säästytty, jos olisin uskollisesti pitänyt hanskoja koko reissun. Kuvat ja paremmin kirjoitetut mainospuheet löytää varustelekan sivuilta.   Kuvaa portaiden yläpäästä  Seuraavassa jaksossa: Valmistelua päivän mittaiselle reissulle, lekasta tulleet kamat, ja toivottavasti alkoholia. |
Blogi aloitettu
Tervehdys.
Tämä blogiteksti ei tule sisältämään protipsejä, varusteluarvosteluja, eeppistä tarinaa tai mitään muutakaan blogin aiheeseen liittyvää.
Tämä teksti on pakollinen, jokaiseen blogiin liittyvä "Olen aloittanut oman blogin" - teksti, joka ei kiinnosta ketään, mutta jonka välttämättömyys korostuu etenkin siinä kohtaa kun tuijottaa tyhjää esikatselua omasta blogisivustaan.
Blogin aloittamiseen oli useampi syy.
1. Jatkuva avautumisen tarve, mutta ei ketään kuuntelemassa.
2. Facebook chatissa on jatkuvasti teknisiä ongelmia, eikä siihen paskaan käyttöliittymään saa kunnolla kuvia ja tekstiä.
3. Täältä on helpompi poistaa kännissä kirjoitetut avautumiset.
4. "Meillä on oma blogikin".
Ryhmämme, joka toistaiseksi on säästynyt väsyneeltä nimeltä, koostuu toistaiseksi neljästä tai viidestä ihmisestä, riippuen ihmisen määritelmästä. Tavoitteena on lähteä vaeltamaan lappiin/norjaan ensi keväänä tai alkukesästä. Tätä eeppistä vaellusta tulee edeltämään useampi lyhyempi harjoitus/testaus/hajotus marssi tai retki, joista ensimmäinen on tulossa muutaman päivän sisään.
Tällä hetkellä allekirjoittaneella on Varustelekaan 221,45€ tilaus, jonka pitäisi saapua torstaina tai perjantaina.
Tilauksessa on mm.
Brittiläinen PLCE - rinkka, 110 litraa.
Rinkan sadesuoja, Mil-Tec
Brittiläiset Soldier 95 ja Bundeswehrin (tästä eteenpäin BW) maastohousut
Ruotsin "armeijan" pakki+keitin yhdistelmä
Sveitsiläinen sadeviitta
Source WXP juomarakko, 3 litraa, Helix-venttiili
...ja paljon muuta.
Näistä kaikista tulee jonkinnäköinen arvostelu viikon loppupuolella, kuvineen päivineen, ihan niinku oikeessa blogissaki.
Myös itse reissusta voi olla jotain, sikäli siitä jää jotain kerrottavaa.
Kiimasta odotusta
Petteri
Tämä blogiteksti ei tule sisältämään protipsejä, varusteluarvosteluja, eeppistä tarinaa tai mitään muutakaan blogin aiheeseen liittyvää.
Tämä teksti on pakollinen, jokaiseen blogiin liittyvä "Olen aloittanut oman blogin" - teksti, joka ei kiinnosta ketään, mutta jonka välttämättömyys korostuu etenkin siinä kohtaa kun tuijottaa tyhjää esikatselua omasta blogisivustaan.
Blogin aloittamiseen oli useampi syy.
1. Jatkuva avautumisen tarve, mutta ei ketään kuuntelemassa.
2. Facebook chatissa on jatkuvasti teknisiä ongelmia, eikä siihen paskaan käyttöliittymään saa kunnolla kuvia ja tekstiä.
3. Täältä on helpompi poistaa kännissä kirjoitetut avautumiset.
4. "Meillä on oma blogikin".
Ryhmämme, joka toistaiseksi on säästynyt väsyneeltä nimeltä, koostuu toistaiseksi neljästä tai viidestä ihmisestä, riippuen ihmisen määritelmästä. Tavoitteena on lähteä vaeltamaan lappiin/norjaan ensi keväänä tai alkukesästä. Tätä eeppistä vaellusta tulee edeltämään useampi lyhyempi harjoitus/testaus/hajotus marssi tai retki, joista ensimmäinen on tulossa muutaman päivän sisään.
Tällä hetkellä allekirjoittaneella on Varustelekaan 221,45€ tilaus, jonka pitäisi saapua torstaina tai perjantaina.
Tilauksessa on mm.
Brittiläinen PLCE - rinkka, 110 litraa.
Rinkan sadesuoja, Mil-Tec
Brittiläiset Soldier 95 ja Bundeswehrin (tästä eteenpäin BW) maastohousut
Ruotsin "armeijan" pakki+keitin yhdistelmä
Sveitsiläinen sadeviitta
Source WXP juomarakko, 3 litraa, Helix-venttiili
...ja paljon muuta.
Näistä kaikista tulee jonkinnäköinen arvostelu viikon loppupuolella, kuvineen päivineen, ihan niinku oikeessa blogissaki.
Myös itse reissusta voi olla jotain, sikäli siitä jää jotain kerrottavaa.
Kiimasta odotusta
Petteri
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)