Rikkaita, ruhoja ja soita.

Suoritettiin joskus kauan sitten , 8.12.11,  marssi Kuusiston linnanrauniolle, aivan kuten uhottiinkin.
Edeltävänä iltana varmisteltiin eri sääprofeetoilta ja varajumalilta, ettei vaan sataisi vettä, ja kerrankin voi todeta, ettei sitä vettä tullutkaan. Tarkemmin ajateltuna sitä kuitenkin tuli kerran, mutta tämä tapahtui Kuusiston soilla, joissa eivät tämän universumin lait ole voimassa, ainakaan ojittamisen suhteen. Tästä lisää myöhemmin.


Lähdettiin klo 1000 liikkeelle. Suunnistimme tiemme kohti Pyhän Katariinan tietä, jolta olisi tarkoitus eksyä Papinholmaan ja sieltä sillan yli Kuusistoon.
.
Kuljimme hyvän matkaa ihmisasutuksen kupeessa, aina Kaarinan rajalle saakka, josta suuntasimme kohti etelää ja merta. Aikamme samoiltuamme totesimme, että olemme oikealla kurssilla, mutta maasto ei mahdollista pääsyä veden äärelle. Suoritettuamme muutaman taktisen pellon ylityksen löysimme itsemme keskeltä rikkaiden asutusta. Itsellähän ei parempiosaisia mopoautoilijoita kasvattavia pamppuja, tai heidän kymmeniä jalkavaimojaan kohtaan ole mitään kaunaa, JOS niillä ei ole omaa henkilökohtaista tenniskenttää ja kahden neliökilometrin tonttia.

Ilmeni, että Kaarinan metsissä on mahdotonta samoilla. Kuljettuasi sata metriä metsässä löydät itsesi jonkun porvarin etupihalta.

Saavuimme Hovirinnan vierasvenesataman kautta koukaten Papinholmaan, jossa siirryimme tuohon pahuuden synkkään kehtoon, joka myös Kuusistona tunnetaan.

Kuusistosta tarvitsee tietää muutama asia.
1. Sen asukkaat kompensoivat omia puutteitaan kaivamalla saatanan leveitä ojia.
2. Niitä ojia on ihan joka paikassa.

Oltiin ehditty hajota Kuusiston porvaritontteihin ja liian pitkiin teihin ehkä 15 minuuttia, kun tuli ensimmäinen häiritsevä tekijä vastaan.
Päätettiin oikaista pois tieltä ja kulkea peltoalueen läpi kohti itää. Siinä lähestyttäessä peltoa alkoi edessä näkyä jos jonkinmoisia näkyjä. Paikalliset kusenpolttamat juopot/ muut isännät olivat ilmeisesti todistelleet toisilleen miehuuttaan, sillä pellolta löytyi  n.10 ruhoa, kaljapulloja ja winchesterin hylsyjä. Hienointa tässä laittomuudessa oli se, että nämä sukurutsaamisen lopputuotteet eivät olleet edes vaivautuneet korjaamaan jälkiään vaan olivat jättäneet ruhot ja hylsyt lojumaan maahan.

Hetken ihmeteltyämme jatkoimme matkaa kohti linnanraunioita.

Seuraava ongelma ilmeni hyvinkin pian. Noin 5 minuutin kulkemisen jälkeen törmäsimme helvetin leveisiin ojiin ja suoalueeseen. Kulutimme lähes kaksi tuntia hyppien erilaisten lammikoiden ja ojien yli.

Laittoman leveä oja.  

Selvittiin kuin selvittiinkin ulos suolta, ja vaikka kengät, sukat ja housut olikin tuhannen märkinä, oli motivaatio vielä kohdillaan. Edessä oli 7-8 kilometriä peltoa, metsää ja asfalttia.

Alkuun olin helpottunut ja tyytyväinen, olihan edessä helppoa (ja kuivaa) maastoa. Tunnin kävelyn jälkeen rupesi jo kaipaamaan jotain muuta maastoa. Jäätynyt mutapelto on ihan mukavan jämäkkää maastoa kävellä, mutta se käy hyvin nopeasti hyvin tylsäksi.

Jatkettiin sinnikkäästi kohti itää, ja vaikka oltiinkin jo kaukana äidistä, tietokoneesta ja muista jonneista, oli mieli vieläkin iloinen. Aurinko alkoi vetäytyä jo sinne jonnekkin länteen, ja ympäristö hämärtyi kokoajan. Myös valaistuksen määrä laski.

Yön ampumaetäisyyksiä lyhentävä pimeys laskeutui yllemme kun  saavuimme linnanraunioille.
Kuusiston piispanlinna toimi suojapaikkana katolilaisille pappismiehille aina uskonpuhdistukseen asti.
Nykyään se on linnan muotoinen läjä kiviä ja holvikaaria eikä suojaa ketään. Söimme eväämme, soitimme kotiin (minne oli jo hirveä ikävä) ja lähdimme takaisin päin, tällä kertaa pitkin asfalttitietä.

PS.

Tämän tekstin kirjoittamiseen meni aivan hävyttömän kauan aikaa.
Syy: ei kinostanu
Selitys: Varustelekasta ei vieläkään saa kiinnostuskiikareita. Kirjoitan arvostelun heti kun ne ilmestyvät hyllyyn.